aleksin novelli

Lopulta he olivat koulun kohdalla.Koulu oli aivan karmeassa kunnossa ,seinät olivat homeessa ja he eivät tienneet mitä sisällä voisi odottaa.pete halusi mennä jo sisään, mutta siipa sanoi että kannattaa olla varovainen koska siellä voi olla ansoja.. Lopulta kaksikko uskaltautui sisään.

Oli ihan pilkkopimeää, siipa oli oikeassa piti olla varovainen ettei kompastuisi johonkin.
Sitten he alkoivat etsimään kaapajaa. Kun he olivat tutkineet melkein kaikki paikat, luokat, ruokala sekä myös vaxin kopin mutta mitään ei löytynyt.

Lopulta pete tajusi mikä oli hänen ja aapon lempi luokka missä he eivät olleet vielä. Tekstiilin luokka se se oli. Ja he lähtivät kohti tekstiilin luokkaa ja sitten he pääsivät sinne, he avasivat oven “vihdoinkin tulitte” sanoi kaappaaja. Kaappaaja oli hirveän näköinen ja hän oli noin 2 metrinen ,kalju ja julma ilme päällä. Pete oli kauhuissaan äiti, isä, veli olivat kaikki sidottuina. “ANNA TIMANTTI”, kaappaaja huusi. pete lopulta antoi timantin kaappajalle. kaappaaja huusi “HAHHAHAHA et saa vanhempiasi koskaan takaisin, ja sitten hän veti esiripun pois tieltä, siellä oli piilossa hirttopuu. Koko perhe oli joutumassa hirteen. Pete koitti hakata kaappaajan mutta hän nappasi peten ja sanoi” hyvä saankin vähän extraa sinusta”. Petekin joutui hirteen. Pete ajatteli missä siippa oli ehkä hän oli pötkinyt pakoon. Ja sitten juuri kun kaappaaja aikoi hirttää meidät, hän otti jo köyden käteensä, pete sulki silmänsä, kuului pamaus!!!. Sitten pete avasi silmänsä hän kysyi oliko hän kuollut? “et ole” sanoi siippa, kaappaaja makasi maassa luoti otsassa jähmettynyt kuin kivi.

Iisakin novelli

Aseen piippu välähti . Taavetti näki luodin syöksyvän häntä kohti. Kaikki oli kuin hidastetusta elokuvasta. Sitten kaikki pimeni...
Taavetti heräsin normaaliin tapaansa 7:15. Hän puki vaatteet päälle ja laahusti alakertaan. Isä ja Äiti olivat jo siellä juomassa kahvia-
-Huomenta, murahti Taavetti-Huomenta, isä sanoi

-Onko mitään syötävää, mul on kauhee nälkä. Taavetti kysyi.
-Kaapissa on muroja, äiti vastasi.
-Okei, Taavetti vastasi.
Ulkona oli kylmä joten syömisen jälkeen Taavetti laittoi takin päälle, heitti repun selkään ja lähti kouluun.
Taavetin koulumatka oli pitkä, lähes kaksi kilometriä. Taavetti olisi voinut mennä matkan bussilla, mutta hän piti enemmän kävelemisestä ja samalla hän pystyi mietiskelemään.
Koulupäivä meni normaalisti ilman minkäänlaisia ongelmia. Taavetti ja hänen ystävänsä Mikko päättivät koulun jälkeen lähteä elokuviin. He menivät kumpikin valmistautumaan koteihinsa ja aikoivat tavata Mikon kotiovella. Taavetti puki parhaat vaatteensa päälle ja lähti kävelemään Mikon luo. Ilma oli lämmennyt aamusta ja ulkona paistoi aurinko.
Saavuttuaan Mikon talolle hän huomasi, että kaikki ei ollut kunnossa. Ilmassa haisi oudolle, Taavetti ei tunnistanut hajua, mutta se haisi todella pahalle. Taavetti koputti oveen, mutta kukaan ei avannut. Nyt Taavettia alkoi pelottaa todella paljon, koska hän pelkäsi, että Mikolle oli sattunut jotain.

Viljamin Isänmaamme novelli pätkä

Seuraavaksi heräsin sairaalasta. Olin semmoisessa lasikupu sängyssä. En tuntenut mitään. Minusta lähti jotain ihmeellisiä letkuja ja pelottavia tikkuja. Vieressäni oli tv ja ajattelin katsoa uutisia, uutisista sain selville, että minut pelasti 30 ihmisen paksuinen ihmiskilpi, sillä plasma pora pommi tuhosi katon ja lattian välittömästi ennen kun teki varsinaista vahinkoa ihmisiin. Putosin kuoppaan ja muut putosivat päälleni ja nyt keuhkoni ovat palaneet ja olen litistynyt.

Monen tuskasen viikon jälkeen pääsin pois sairaalasta ja huomasin, että olin ollut tampereen keskussairaalassa. Luulin, että olisin Helsingissä, mutta ilmeisesti siellä ei enään ollut mitään. Lähdin juna asemalle ja ostin lipun tikkurilaan asti, sillä helsinkiin en päässyt. Hieno luoti juna saapui ja olin tikkurilassa tunnissa.

Tajusin yhtäkkiä, että minun on soitettava kavereilleni. Heille on voinut sattua tiesmitä. Soitin Lauralle, hän on minun paras ystäväni. Hän vastasi puhelimeen ja kertoi olevansa virossa sotaa paossa. Hän kertoi myös, että helsingin asuin alueista ei ole mitään jäljellä. Torpparinmäki on luultavasti yhtä avara kun joskus vuonna 2000. Kaikki pilven piirtäjät ovat miljardeina sirpaleina kilometrin säteellä. Kuulin myös että uusi korea on liittynyt sotaan ja miehittänyt kiinan itäisen osan. He luultavasti ovat venäjän liittolaisia sillä noin 20 vuotta sitten aasian sodassa oli venäjä auttanut uuden korean voittoon. Venäjä auttoi myös 50 vuotta sitten uuden korean syntymisessä kun silloinen pohjois korea valtasi koko korean alueen ja intian.

  

iidan novelli katkelma

Päättäjäis tanssiaiset ovat jo kahden viikon päästä. Tämä vuosi on hujahtanut ohi tosi nopeasti ja kaikki kokeet on tehty ja nyt on enää päättäjäis tanssiaiset mielessä. Olen aivan paniikissa sillä minulla ei ole mekkoa tanssiaisiin tai ylipäätään paria sinne. Ellu on meistä kolmesta onnekkain ja hänen parinaan on Mikaelin kaveri Elias. Minua pelottaa, että Mikael ei ota minua parikseen sillä olen jutellut hänen kanssaan paljon ja ollut ulkona porukassa ja hän on sanonut pitävänsä minusta, mutta hän ei ole vielä pyytänyt minua parikseen. Tänään menemme kolmistaan ostamaan Ellulle tanssiais mekkoa ja katson samalla itselleni jos vaikka Mikael pyytääkin minua sinne.

Kaupungilla menemme mekko kauppaan, jossa olo on kuin prinsessalla, kaikkialla on ihanan värisiä mekkoja ja Ellu löytää heti viisi mieleistä ja menee sovittamaan. Sillä väliin kun hän sujahtaa mekkoihin löydän kauniin turkoosin mekon, jossa on yläosassa paljon pieniä timantteja, jotka tuikkivat kilpaa loisteputkilamppujen valossa, ja se laskeutuu maahan kauniisti. Júuri sellaiseen mekkoon voin kuvitella itseni tanssiaisissa Mikaelin käsivarsilla. Lilli tulee ulos sovituskopista ja hän näyttää häikäisevältä. En tiedä mitä sanoisin, muuta kuin VAU. Kehotan häntä ostamaan mekon ja menen itse sovittamaan omaa mekkoani. Pujahdan mekkooni ja laitan vetoketjun kiinni. Katson itseäni peilistä ja mietin kuinka kaunis mekko on. Tullessani ulos sovituskopista Ellu kiljuu, “Toi on niiiin sun mekkos Lilli! Tosi kaunis sun kannattaa ostaa se!”. Roope kehuu minua kauniiksi myös. Päätän ostaa mekon, se ei onneksi ole kauhean kallis ja minulla jää rahaa vielä jäätelöön.

Viikko aikaa tanssiaisiin ja Roope on käyttäytynyt tosi oudosti. Minusta tuntuu, että sitä vain jännittää jos kukaan ei halua sitä parikseen, mutta jos en odottaisi Mikaelin pyyntöä pyytäisin varmaan Roopea parikseni. Olen ollu ulkona paljon Mikaelin kanssa, mutta hän ei ole vielä pyytänyt. Aikookohan hän edes pyytää minua tannsiaisiin. Olen innostunut tanssiaisista, mutta samalla pelottaa, että jään ilman paria.

Sallan novellikatkelma

Kielletty yhdessä

           Väistän oksia, jotka tulevat väkisin naamalle. Puristan hänen kättään lujempaa, sillä pelkään jääväni jälkeen. En ole hyvä juoksemaan en ole koskaan ollut, varsinkään metsässä jossa on risuja ja sammalmattoja esteinä. Tiedän meidän olevan pian perillä ja siksi lisään vauhtia niin, että olemme rinnakkain. Näen miten oksat ovat raapineen hänen kasvojaan ja tarttuneet hänen hiuksiinsa. Olen kyllä ennenkin uinut vaatteet päällä mutta nyt se ei jotenkin houkuttele, sillä minulla on raskas työasu päällä, sillä meillä tuli niin sanottu äkkilähtö. Hyppään hänen perässään veteen, tiedän tässä olevan äkkisyvää, siksi sukellan pää edellä pohjaan, tunnen miten vesi osuu kasvoihin. Nyt vaatteista kyllä on apua sillä en muista milloin viimeksi ehdin pohjaan ekana. Sukellan sisään kallion halkeamasta, ilmataskuun tai no luolaaan. Nyt vaatteista ei ole apua päinvastoin. Otan vauhtia hiekka pohjasta. Hän ohittaa minut, meidän pieni kisa.
           Nousen seisomaan, sillä täällä on vettä vyötärölle kävelen muutaman askeleen lisää ja vettä on enää polviin. Nousen kiellekkeelle hänen viereen.Olen ihan loppu., juokseminen ja uiminen vei kaikki voimani, nojaan häneen. Olemme keränneet tänne kaikkea ruokaa, puhdasta vettä, tulentekovälineet, peittoja sekä vaatteita jotka laitoimme kuivumaan narulle, jonka löysimme kun olimme tällä ensimmäisen kerran, siltä varalta että käy näin. Hän vetää peiton päälleni
         Herään ennen Harria. Istun kivelle luolan suun eteen ja katson tummaa syvyyttä. Mitäköhän siellä on. Harri heräsi ja ryhdyimme laittamaan aamiaista. Syötyämme huomasin ettei kaikki ole kohdallaan ja niin huomasi Harri. Jotakin tai joku oli tulossa ilmataskuun. “voi ei!” sanoin ja lähdimme keräämään tärkeät tavarat. Olimme sopineet etukäteen että minä huolehdin keveistä kamoista kuten peitoista jne. Mutta nyt ei ollut aikaa. Otin yhden peiton, vesileilin ja taskulampun. Harri otti pienen kylmälaukun joka sisälsi ruokaa. Juoksimme luolaan. Juostuamme muutaman metrin katsoin taakseni. Ja näin miten märkäpukuisia virkamiehiä nousi vedestä ja he tutkivat tavaroita.
          Sytytin taskulampun ja jatkoimme matkaa kävellen, sillä olimme juosseet jo puoli tunttia. Kumpikin oli loppu.”Sopiiko lepotauko?” Harri kysyi. “Jep”, vastasin mutta sitten näin valoa luolan päässä ja kumpikaan ei viitsinyt pysähtyä. Harri tarttui käsivarteeni ja veti minut lähelleen. “Kävi miten kävi, mutta minun täytyy kertoa sinulle jotain, oikeastaan on jo kauan sitten”. Harri veti minut syliini ja kuiskasi. “Minä rakastan sinua”, Harri ei koskaan ennen ole kertonut tunteistaan, luulin hänen pitäneen minua vain ystävänä.

Jennin novellikatkelma

    Minä ja Harry olemme tunteneet toisemme jo pitkään. Harrylla on kiharat hiukset ja vihreät, kauniit silmät. Hän on pitkä, paljon pidempi kuin minä. Me olemme olleet parhaat kaverit niin pitkään kuin muistan, mutta nyt asiat ovat toisin. Minä asun rajan toisella puolella ja Harry perheineen toisella. Meillä on tavallaan kaksi puoluetta, joilla on nykyään riitaa keskenään. En pääse tapaamaan Harrya siis yhtään, jos ei lasketa salaisia tapaamisiamme. Yleensä öisin näemme toisemme metsässä, mutta aikaa ei ole paljon. 

    Harry ja minä olemme sopineet tapaamisen tälle yölle. Tapaamme metsässä ison puun luona. Puu on maamerkkimme, jonka luota löydämme toisemme aina. Se on koko metsän suurin puu, joten sen luokse ei ole vaikea löytää. Mutta koska nyt on talvi, se saattaa olla haasteellisempaa, sillä joka paikka on täynnä lunta. Talvi on täällä kaunis, mutta jäätävän kylmä. Onneksi osaamme suojata itsemme kylmyydeltä ja pakkasilta.

    Kävelen lumen peittämää metsäpolkua pitkin. Minua jännittää tavata Harry, koska viime tapaamisestamme on niin pitkä aika. Silloin taisi olla syksy. Muistan, kuinka Harry juoksi luokseni surullisena ja itkien. Syynä olivat puolueiden riidat, jotka olivat hiljalleen erottamassa meitä toisistaan. Harry olisi halunnut muuttaa samalle puolelle kuin minä, mutta se ei olisi ollut mahdollista. Hänen olisi pahimmillaan pitänyt tappaa oma perheensä, ja sitä hän ei olisi ollut valmis tekemään. Muistan, kuinka itkimme ja nauroimme yhdessä sinä päivänä. Toivottavasti tästä tapaamisesta tulisi mukava, ilman itkua ja surua.

ellan novelli katkelma.

Käveltiin Lindan kanssa puiston halki keskustaan. Pääsisimme sieltä yhdestä salaportista velhomaailmaan ja voisin vihdoin kertoa kuka oikeasti olen. Toivon, että Linda ymmärtäisi. Tiesin kyllä, että sinne ei saisi mennä. Isä oli varoittanut siellä olevista vaaroista. Pääsisin sinne kuulemma kun täyttäisin 18 vuotta. En kuitenkaan uskonut. En ollut koskaan uskonut mitä isä sanoi, miksi nytkään tekisin niin?

Astuimme velhomaailmaan. Siellä oli kova myrsky ja tuuli. Saarekkeella ei ollut muita kun minä ja Linda. Huomasin Lindan ilmeestä pelkoa ja tietämättömyyttä. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään. Minua pelotti myös. En ollut koskaan ollut täällä tämmöisellä ilmalla.


Myrsky oli noussut ja ukkonen jyrisi kovaa. Taivaalta pystyi jopa erottamaan hopeanvalkoiset salamat. Aallot löivät kovaa saarekkeeseen. Vieressäni seisoi tyttöystäväni Linda. Mulla oli kädessäni taikasauva ja loitsukirja. Seisoessani keskellä saarta tajusin yhtäkkiä, ettei Linda seissytkään enää vierelläni. Hän seisoi tumman hahmon vieressä kaukana minusta toisella puolella saarta.
Painajaiseni tuli taas, mutta tällä kertaa tajusin, että en pystynytkään lopettamaan untani. Yritin ja yritin, mutta en onnistunut. Huomasin ettei tämä ollutkaan enään unta.
Hän riisui kaavun ja näin sirot pienet kasvot. Hän oli Riina. Olimme kiellettyjen loitsujen saarella ja yhden meistä oli kadottava, mutta se en voinut olla minä. Sauvan ja kirjan omistajana en voinut valita itseäni. Edessäni seisoi tyttöystäväni ja pikkusiskoni. Minun oli loitsuttava toinen katoamaan pois?

Iiriksen novellikatkelma

Saavuimme tunnelmallisesti valaistuun huoneeseen, jonka päässä oli iso tumma hahmo. En nähnyt kuka hän oli valaistuksen takia, mutta yhden asian tiesin. Sen, että se lähestyy ja lähestyy minua.Tumma hahmo rupesi puhumaan mutten saanut siitä mitään selvää, koska olin peloissani,mutta ääni oli tutun kuuloinen. rauhallisen möreä. Sitten se tapahtui ,tumma hahmo astui valoon ja älysin, että se on leilan isä. Leilan isä, joka on ollut minulle aina niin kiva ja meillä on ollut yhdessä mukavaa. Mutta nyt tuntuu,että olen kuin hiiri kobran häkissä, joka ei uskalla liikkua minnekkään pelon lamaannuttaessa vartalon. Huonekin oli jo saanut karvani nousemaan synkkyydensä takia.

Huomasin vieressäni olevan pöydän päällä koristekiven. Liikuin hiljalleen pöydän luokse Leilan isän höpöttäessä jotain mistä en tosin saanut muuta selvää kuin etten saisi enään koskaan tapailla Leilaa. Sain kivestä kiinni ja huitaisin sillä kahta miestä, jotka pitivät minusta kiinni. Heidän huutaessaan kipua ja Leilan isän yrittäessä epäonnistuneesti estää pakoani sain sujahdettua huoneesta käytävälle, jota pitkin juoksin niin kovaa kuin jaloistani pääsin. Olisin halunnut juosta Leilan luokse, mutta en voi ja tiesin ettei Leilalla olisi hätää. Yritin saada käytävän päässä olevaa ovea auki, muttei se auennut ja kuulin vihaisten miesten askeleet perässäni. Tein ison päätöksen ja hyppäsin auki olevasta ikkunasta ulos. Hyppy oli kivulias ja tunsin maahan jysähteässäni luideni ruksahtelevan. Jokainen liike tuntui kivuliaalta ja ymmärsin hyppyni olevan huono päätös.

Sain itseni nostettua maasta ja yritin jatkaa matkaa juoksu askelein. Jokainen askel tuntuu kuin joku löisi minua vasaralla. Kipu oli sietämätöntä. Päässäni pyöri monia asioita. Äitini ja se näkisinkö Leilaa enään koskaan. Olin niin väsynyt juoksusta ja kivusta, jonka seurauksena kompastuin omiin jalkoihini. Maistoin metsän hiekan suussani ja päässäni pyöri muistikuvat veljestäni,äidistäni ja Leilasta. Silmissäni sumeni ja näin vain tummien hahmojen lähestyvän minua. Laitoin silmäni kiinni ja toivoin olevani kotona äidin sylissä poissa kaikesta pahasta.

VILLIINAN PÄTKÄ .....




Emilia äitinsä kyydissä, he juttelivat normaaleista asioista, koulujutuista ja niin edespäin. He olivat menossa ostamaan Emilialle talvitakkia, Emilia halus valkosen. Emilia katsoi ikkunasta liikenneympyrässä kaartuvaa metsää. Sitten auton lasiin iski kovaa joku musta ja jättimäinen.
Onnettomuuspaikalla Emilian isä itki ambulanssin vieressä kirkkaissa valoissa ja palokunnan juostessa ympärillä. Hän oli menettänyt rakkaan vaimonsa ja ainoan lapsensa. Emilian isä ei voinut tajuta tapahtunutta, he olivat kuolleet. Viikon päästä hän pysähtyi hautausmaalla kauniin mustan hautakiven eteen. Siinä luki Emilia Vesiaho kultaisilla kirjaimilla. Päivä oli sama kuin.... Sama päivä kuin tänään. 
 
Heräsin painajaisesta hätkähtäen. En ollut mielessäni päättänyt tai saanut selvää enneunistani, mutta tänään Emilia ei lähtisi ostamaan uutta takkia äitinsä kanssa. Tekisin mitä vain estääkseni Emilian kuoleman. Ajatuskin siitä sai minut paniikin valtaan.   

Jeren Novelli

Huh. Ei pitäisi lukea näitä jännityskirjoja. Ne saavat verenpaineeni nousemaan ja sydämen tykyttämään niin kovaa, että saan sydänkohtauksen. Nämä kirjat tuppaavat vaan olemaan niin kiinnostavia ja jännittäviä, että niitä on pakko lukea. Toivoisin vaan, että kenellekään ei kävisi noin, kun kirjan Edwardille. Nyt kuitenkin riitti kirjan lukeminen. Minun pitää lähteä uinti treeneihin. Uinti on ollut rakas harrastukseni jo 3 vuotiaasta asti. Nykyään olen jo 14-vuotias ja ikäluokkani parhaita uimareita. Ainoa huono juttu harrastuksessani on, että kaupungin ainoa uimahalli on toisella puolella kaupunkia. Äitini ja Isäni ovat koko kellon ympäri töissä, joten joudun menemään bussilla harjoituksiin. Joudun vaihtamaan bussia kolme kertaa. En muutenkaan näe vanhempiani kauhean usein. Emme puhu kauheasti ja tee yhdessä mitään, koska he ovat koko ajan töissä. Toisaalta sen kautta minusta on tullut paljon itsenäisempi. Se on hyvä asia. Mutta joskus minulla nousee päähän ajatus. “Miksi hankkia lapsi jos hänen kanssaan ei voi viettää aikaa?”

Nousen bussista ulos. Matka on kestänyt taas tavalliseen tapaansa puolitoista tuntia. Kävelen uimahallia kohti. Katson taivaalle ja näen tumman taivaan. Kohtapuoliin alkaa varmasti satamaan. Saavun pukuhuoneeseen ja näin treeni kaverini Matiaksen.
- Moi Tapio! , Matias sanoo.
Tervehdin takaisin. Vaihdamme pari kuulumista ja lähdimme altaalle.
Kävelemme altaille, jossa yhteinen valmentajamme Pasi odottaa meitä. Hän kertoo, että tänään keskitytään selkäuintiin. Selkäuintia! Miksi selkäuintia? Matias ja minä ollaan ikä luokkamme parhaita selkä uimareita. Miksi käytämme aikaa sellaiseen tyyliin, jossa olemme suomen parhaat? Miksi emme käytä vuoroa vaikka sammakkoon, joka on huonoimpia aluettamme?
Pasi on hyvä valmentaja, mutta joskus en tajua hänen päätöksiä. Selkäuinnin parissa treenit vierähtävät. Jään vähän vielä uiskentelemaan, koska radoille ei näyttäisi tulevan ketään meidän jälkeen. Kun olen altaassa kaikki murheet ja huolet unohtuvat. Keskityn vain ja ainoastaan uimiseen. Se saa minut unohtamaan välinpitämättömät vanhemmat ja kaikki tulevat kokeet koulussa. Kaikki tuntuu selkeämmältä Uimahallissa. Menen pukuhuoneille. Kaikki muut ovat jo lähteneet pois. Puen vaatteet ja olen jo lähdössä, kunnes silmiini pistää jotain kirkasta. Joku on unohtanut kaulakorunsa lattialle. Se näyttää todella arvokkaalta. Minun pitäisi viedä se varmaan löytötavara toimistoon. Ei. Minä pidän sen itselläni. Eikö se ole, että löytäjä saa pitää? Laitan korun kaulaani ja lähden.

Miron novelli katkelma

Isäni on Amerikan joukoissa silkasta pakosta. Pelottaa miten hänen on käynyt. Äitini pelkää ja on huolissaan minusta jos minunkin on pakko lähteä kun olenhan jo 15 vuotta. Äitini on muutenkin onneton itkee aina iltaisin ja kun mainitsen jotain isään liittyvää niin hän alkaa itkeä. Elämä on täällä erittäin onnetonta.    

    En ole käynyt koulua tai mitään sen tapaista. Äitini kyllä opettaa minua silloin tällöin. Osaan jo lukea ja vähän matematiikkaa. Se on tavallista nykyään kun kouluja on vaikea järjestää. Nyt on vihdoin tauko se tarkoittaa aina, että saa mennä ulos kauppaan ja muuta sellaista. Asun kerrostalossa ja muutkin ovat lähdössä ulos.
   
   Kauppa on täynnä ihmisiä ja ihanat tuoksut kantautuvat nenääni. On vaikea saada tarvittavia tuotteita, kun tönitään joka puolelta. Vihdoin pääsin kaupasta ulos. Postelioonilla on minulle jotain asiaa. Se tietää tietysti kirjeitä, mutta tällä kertaa huomaan kirjeessä nykyisen Amerikan leiman. Vatsaani tuntui tipahtavan jokin.

Olgan novelli katkelma

Herään 07.00 herätyskelloon ja mua jännittää. Lähtö on yhdeksältä. Äiti ja isi halailee mua ja toivottaa mukavaa viikkoa. Bussi saapuu ja kaikki on valmiina lähtöön. Matka kestää noin kolme tuntia. Linnea on onneksi samalla rippileirillä ja myös muita meijän koulusta. Jopa Teemu on päässyt samaan paikkaan mun kanssa. Toivon tottakai, että saisin paljon uusia kavereita. Meidän ripari tapaamiset on ollut jo todella kivoja, joten luulen että rippileiristä tulee aivan huippu!

Bussi pysähtyy ison ja aika vanhan talon eteen. Kaikki menevät vuorollaan bussista ulos ja ympärillä on paljon jännittynyttä ja hermostunutta tunnelmaa. Mietin vain mielessäni tulevaa leiriä. Olen ihan ajatuksissani kun Linnea tulee kysymään, että haluanko hänen kanssa samaan huoneeseen.

Vapaa aika koittaa ja lähdetään kaikki ulos. Teemu tulee puhumaan minulle hetken päästä ja menen ihan lukkoon. Linnean katseesta huomaan, että hän antaa meille kahdenkeskeistä aikaa ja lähtee itse muiden kanssa rantaan päin. Kävellään Teemun kanssa ja puhutaan kaikkea. Lopulta Teemu kysyy minulta jotain jota en olisi uskonut kuulevani. Yllätyn ja menen taas ihan sanattomaksi. Teemu ottaa minua kädestä kiinni ja halaa sen jälkeen minua todella pitkään. Nyt minusta tuntuu, että Teemu voisi olla se oikea. Meidän huulet kohtaa ja suudellaan toisiamme. Se tapahtui niin nopeasti…

saran novsku

Heräsin. Aurinko paistoi kaihtimien välistä suoraan mun silmään. Se on maanantai. Ensimmäinen koulupäivä ysiluokalla. Mä niin inhosin kouluaamuja, nyt se rumba taas alkaisi. Katson peiliin. Ruskeat kiharat hiukset roikkuu rumasti kasvoilla. En mä näin voi lähteä. Laitan ne ponnarille. Harmaa t-paita ja valkoinen villatakki, mustat farkut. Aika normaali, asu, mutta ei mulla oikein ole mitään hienoja vaatteita. Mä en löydä koulun alkamisesta yhtään hyvää puolta. Koko viime vuosi oli mulle yhtä painajaista. Ei mua nyt silleen kiusattu, mutta se oli sellasta perus vinoon katsomista, naureskelua ja selän takana puhumista. Ne luulee etten mä muka huomaisi niiden tirskuntaa, mutta en mä ole mikään täysi urpo. Ajattelen uuden lukuvuoden uutena alkuna. Mä olen päättänyt, että tänä vuonna mua ei kiusata.

Koulun aula on täynnä ihmisiä. Kaikki näyttävät iloisilta, ja vaihtavat kesän kuulumisia. Pari kaveria tulee muakin moikkaamaan. Joo, kyllä mulla on kavereita, mutta sanoisin, että vain Lotta ja Emma ovat oikeasti niitä keihin luotan. Heidät mä olen tuntenut ensimmäisestä luokasta asti ja he ovat aina tukeneet mua. Uudet seiskat näyttävät todella pikkuisilta. Voi ei. En mä halua ruveta katsomaan ketään tällaisella asenteella.

Huomaan myös yhden hyvän asian: vanhat ysit ovat poissa. Se tarkoittaa tietenkin sitä, ettei myöskään Anteroa näy. Antero oli yksi pahimmista juorukelloista meidän koulussa. Hän oli myös se, joka oli lähettänyt niitä perättömiä juoruja musta koko koululle. Mä en tajunnut mikä sen ongelma oli? Musta tuntuu, että sillä oli jotain selvittämättömiä juttuja mun isoveljen, Veetin kanssa. Mutta niin, niin kuin sanoin se on nyt täyttä historiaa, enää mua ei kiusata. Toivon vain, että kaikki muut ovat samaa mieltä kanssani tästä asiasta.

Kello pirisee ja kaikki lähtevät luokkiin. Meillä on ekana matikkaa. Miten paremmin voisikaan kouluvuosi alkaa. Vielä ala-asteella koko ensimmäinen viikko oli pelkkää hauskaa leikkimistä, eikä oppiaineitakaan ollut. Tylsyyttä, mä inhoan matikkaa.

Samuli novellikatkelma

 Vieläkään ei näkynyt ketään. Toni oli odottanut jo tunnin hyisessä marraskuun ilmassa ilman takkia. He olivat myöhässä Toni ajatteli, kunnes pari metriä hänen takaansa kuului matala ääni: “Hei poika, täällä mä olen!”
Toni hiiviskeli miehen viereen, mutta oli koko ajan varuillaan.
“Sä siis halusit tietoja sun faijasta”, mies sanoi.
“J-joo”, Toni vastasi.
“Mä haluan vastapalveluksen, pikku keikka vaan”, sanoi mies.

       Toni juoksi viluissaan kotia kohti. Hän oli ohittanut jo kotikaupan, niin kuin äidillä oli tapana sanoa. Hän oli saanut mieheltä vanhoja lehtileikkeitä, joissa kaikissa puhuttiin jostain miehestä. Mies oli myös antanut Tonille pienen sanomalehtiin paketoidun paketin. Kotiin tullessaan kello oli jo 22.45. Vaikka väsymys painoi päälle Toni oli niin jännityksessä tapahtumista, että hänen oli pakko alkaa lukea sanomalehden paloja. Vuosi 1997, kaikkien aikojen suurin huume-erä saapunut Suomeen, poliisit ymmällään, paljon kuvia jostain miehestä. Voisivatko nämä liittyä jotenkin merkillisiin viesteihin joita Toni on saanut viimeisen vuoden ajan.

Ronjan novelli katkelma

Kotona mä istun alas vähäksi aikaa, koska mun on päässä on alkanut pyöriä ja mua huimaa. Mä pyörryn sohvalle ja alan nähdä unta.
Unessa mä oon ulkona meidän kaveriporukan kanssa, ja me ollaan kävelemässä Tiian kanssa suojatien yli, ja joku kaahaa kännissä meitä kohti, mutta ei huomata koska kuunnellaan musiikkia ja nauretaan, eikä katsota ympärille. Auto lähestyy ja lähestyy, ja muut yrittävät huutaa, mutta me ei kuulla. Kello on 20.34.

Herään unesta, ja istun sohvalla, järkyttyneenä äskeisestä. Kello lähentelee puolta neljää, minulla on kiire jos aijon ehtiä neljäksi ostarille leffaan. Heitän laukun lattialle ja syöksyn keittiöön ottamaan leivän mukaan. Keittiöstä juoksen omaan huoneeseen, vaihdan laukun ja sullon sinne puhelimen, kuulokkeet, avaimet, lompakon ja bussikortin, sekä Annalta lainaamani paidan, palauttaisin sen tänään.

Juoksen ovesta ulos ja tien toisella puolella olevalle bussipysäkille. kolme minuuttia ennen kuin bussi tulee. Viileä syysilma puhaltelee ja aurinko paistaa, vaikkei se paljo lämmitäkkään. Rakastan tätä ihanaa syksyn tuoksua ja tätä väriloistoa! Bussi saapuu, ja ihana lämmin henkäys tuulahtaa mua vastaan bussin avatessa ovet. Menen istumaan bussin takaosaan, ja laitan kuulokkeet korviin ja musan täysille. Olen jo unohtanut unen, mutta se tulisi palautumaan mieleeni viellä tämänpäivän aikana.

Muut ovat jo ostarilla leffateatterin edessä odottamassa mua, vaikka olen ihan ajoissa. Me rynnimme ostamaan herkut ja liput esitykseen. Ostan karkkipussin ja popparit puoliksi Tiian kanssa ja otan itselleni vielä coca-cola zeron. Koko kassa jono tuijottaa meidän porukkaa kun nauramme todella kovaa ja pelleilemme. Me huomataan katseet, ja yritetään olla hiljempaa, mutta se ei ihan luonnistu. Juodumme juoksemaan saliin, että ehtisimme näytökseen, koska meillä kesti niin kauan ostaa herkut ja liput. Pian istumme paikoillamme ja leffa alkaa.

Lue uutinen

Lue Yle uutisista uutinen Huhut kirjan kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja.

http://yle.fi/uutiset/huhut_kirjan_kuolemasta_ovat_vahvasti_liioiteltuja/6360895


Tiivistä tekstin pääasiat muutamaksi virkkeeksi.
Kommentoi tekstiä (kysele, ihmettele, epäile, ole samaa mieltä, eri mieltä...)